Haimatulehdus osa kolme

Tänään soitti eläinlääkäri verikokeen tuloksista. Normaaliarvo on 60 ja Riinan arvot on 3800. Eläinlääkäri ei ollut ikinä nähnyt millään koiralla niin korkeita arvoja.. Kertoi myös hoitavansa toista haimatulehduskoiraa, joka oli tosi kipeä ja sillä arvot reilun tuhat… Riinan arvot on siis aivan hysteeriset. Tulehdusarvot myös koholla. Joku arvo (osoittikohan sappea, bilirubiini?) oli liian matala. Jatketaan ja ehdotti kontrolliveren ottoa 3-4viikon päästä, mutta musta tuntuu, että haluan sen jo ens viikolla. Torstaina otettu verikoe oli vielä niin aikaisessa vaiheessa otettu (edelliseen vaan vajaa vuorokausi väliä), että en tiedä kuinka totuudenmukaisesti se näyttää. Ja itseäni kiinnostaa joka tapauksessa mihkä suuntaan ne arvot ovat menneet, että ovatko ne yhtään laskeneet.

Riina oksensi eilen vettä n. 20.45 ja tänä aamuna n. 11.00 – muuten kaikki on pysynyt sisällä. Iltaisen oksentamisen jälkeen vielä pakkosyötin Riinaa vähän ja päivän kokonais syömiseksi tuli n. puoli desiä. Huonosti, mutta ompa ees jotain saatu sisälle. Tänä aamuna pakkosyötiin taas vähän naksuja ja seitiä. Vapaaehtoisesti ei syö oikein mitään. Nutriplus geelin pistin eilen pakolla suuhun ja tänään nuoli jo itse lusikasta, että edes vähän parempaan päin.

Mun taistelija ❤ Vähän jaksaa heiluttaa häntä ja yrittää olla mukana. Parastahan olis toki levätä, mutta hyvä merkki on se, että yrittää olla hengissä. Silmissä näkyy vielä elämäniloa ja vähän jaksaisi jopa muuta maailmaa komentaa – vähän haukkuu, josta en normaalisti tykkää, mutta nyt se on vain hyvä merkki. Hyvä merkki on se, että se on tullut tosi paljon parempaan päin torstaista ja et se juo, mutta voi äkkiä romahtaakin. Riina ex-omistaja Timo (joka on ollut mukana elämässä koko ajan) kävi antamassa Riinalle parantavia rapsutuksia ja hyvää mieltä. Riina heilutti Timolle häntää ja nautti rapsutuksista.

Päivä kerrallaan. Taistele rakas.

 

Haimatulehdus osa kaksi

Eilen illalla Riina lähti mukaani iltanavetalle ja navetan pihassa tuttu eläinlääkäri pisti tippaan autossa ja antoi kipulääkkeen. Verikoe otettiin ja tulokset tulee ehkä huomenna, jos oikein ymmärsin. Eläinlääkäri ihmetteli sitä, että miten voi oksentaa, kun oksennuksen estolääke on sellainen, että oksentamisen ei pitäisi olla millään tavalla mahdollista. Riinan mahaa kokeiltiin ja ei siellä tukosta tunnu. Tälle päivälle mietittiin, että pitäisikö lähteä röntgenkuviin tai ultraan, mutta tänä aamuna Riina kakkasi. Pienen kikkareen, mutta kakkasipa kuitenkin. Ainut mitä sille voi oikeastaan tehdä on röntgenkuvata (sulkea tukos pois), ultrata (näkee miltä haima ja muut näyttää), pistää tippaan ja antaa lääkkeitä piikkinä.

En enää oikein usko tukokseen, koska vesi on nyt pysynyt eilisestä illasta asti sisällä. Samoin myös lääkkeet on pysyneet sisällä. Soittelinkin siis eiliselle eläinlääkärille, että voisiko katsoa Riinaa vielä, että pitäskö vielä pistää tippaan tai tehdä jotain muuta. Ens viikolla sitten (jos sinne asti päästään) uudet verikokeet. Tässä oottelen soittaako takasin, kun jätin viestin vastaajaan.

Huomattavasti pirteämpi on kuin eilen illalla ja on vähän yrittänyt ulkonakin kävellä ja seurailla mitä muut tekee. Pakko nousta aina kun liikun kattomaan, että mihkä oon menossa. Ruoka ei kuitenkaan kelpaa, mutta lääkkeitten antamisessa jaksoi pistää vastaan. Riina vihaa lääkkeitten ottamista ja sille ei saa huijattua minkään ruuan sisässä tabletteja – sylkee pois. Samoin osaa säilöä poskeen ne ja kun luulet sen nielaisseen niin sylkee lattialle. Maitohappopulverin osaa puhaltaa pois suusta. Taitojahan nekin toki on.

 

Haimatulehdus

En tiedä mistä alkaisin. Kaikki tuntuu niin sumealle. Niin epätodelliselle.

Riina oli ihan normaali eilen koko päivän. Se söi aamulla kaiken ja tössötti koko päivän ihan normaalisti. Lähdin puoli viideltä illalla navetalle ja Tero tuli puoli kuudelta kotio. Sinä aikana Riina oli oksentanut kerran – kaiken syömänsä ruuan pois. Kahdeksaan mennessä Riina oli oksentanut kaksi muutakin kertaa, joissa alkoi sit olemaan pelkkää mahanestettä. Tero pisti viestiä mulle navetalle, että Riina on oksentanut ja on kipeen olonen. Navetalta tullessa kattelin Riinaa ja arvoin, että onko tää normaali oksennustautia vai jotain muuta. Mittasin lämmön, joka oli n. 39,5 (tätä korkeammat lämmöt lasketaan koirilla automaattisesti kuumeeksi) ja Riinan ollessa niin kipeä mitä se oli (en ole nähnyt sitä noin kipeänä ikinä, paitsi sterkkauksen jälkeen) niin lähdettiin eläinlääkäriin Tampereen Tuhatjalkaan.

Siellä ootettiin yhteentoista, kun oli vähän venynyt aikataulut. Riinaa alettiin tutkimaan ja alkuun epäiltiin vaan tosi rajua oksennusripulitautia, jota on pyörinyt kuulemma koirilla tosi paljon. Riinaa tutkittiin päällisin puolin ja siltä löytyi oikeasta korvasta vähän hiivaa (jotka varmaan räjähtää antibiootilla) ja peräaukosta parin sentin päästä ihan tuore pistohaava, joka on voinut tulla esim metsästä. Perustutkimusten jälkeen otettiin verikokeet ja korvasta näyte, jonka jälkeen pistettiin tippaan. Ei ollut pahasti kuivunut, mutta korvattiin sitä mitä oli oksentanut niin tipassa.

Tipan jälkeen tuli verikokeiden tulokset. Sieltä löytyi epäilyttävä nousu jostain arvosta, joka saattaisi viitata haimatulehdukseen. Verestä otettiin sitten toinen näyte, josta varmistettiin onko se haimatulehdus. Elämäni pisin puolituntinen odoteltiin tietoa onko se haimatulehdus vai ei. Ja näyte oli positiivinen eli haimatulehdus. Ennustetta ei voitu antaa, kun ei tiedetä kuinka pahasti haima on tuhoutunut. Riina sai eläinlääkärissä jo piikkinä kauhean määrän lääkkeitä. Haimatulehdustahan ei voida hoitaa vaan pelkästään voidaan helpottaa kipua ja sen lisäksi annetaan antibiootti ettei vahingossakaan tule mitään tulehduksia, mutta antibiootti ei itsessään auta haimaa paranemaan tai näin olin ymmärtävinäni. Haimatulehdus paranee joko itsellään tai sitten siihen kuolee. Riippuen tosiaan haiman kunnosta, että onko se alkanut menemään kuolioon vai mitä sille on käynyt.

Viikossa pitäisi alkaa näkymään meneekö huonompaan (lopetetaanko) vai parempaan. Kivuton elämä ei ole mahdottomuus, mutta se ei välttämättä ole mahdollista kuitenkaan. Ja kun kyseessä on vanha koira (11v) niin todennäköisyydet ovat huonommat kuin nuorella koiralla. Sit jos tästä selvitään niin alkaakin tuleen vastaan ne kuinka tuhoutunut haima on ja pystyykö se tuottamaan itse esim insuliinia. Kauhea määrä lääkkeitä saatiin kotio ja toivottavasti nyt jotain apua on. Oltiin kotona yöllä neljältä. Eläinlääkäriin lähdettiin 21maissa, että jokunen tunti siellä oltiin. Tosin tunti per suuntaa matkoihin.

En tiedä olenko tehnyt oikean päätöksen kokeillessani paraneeko Riina. Kuka haluaisi elää kenties viimeisen viikkonsa kauheassa pöllyssä? Toisaalta kun toivoa on niin halusin kokeilla hoitaa, mutta onko se Riinaa kohtaan oikein? Onko se sen arvoista? Eihän koira ymmärrä miksi se on kipeä. Toisaalta monien koirat elää kipulääkkeen voimalla pitkiäkin aikoja esim lonkkien seurauksena. Miksi en voisi viikkoa kokeilla paraneeko Riina? Olisin halunnut Riinalle ns. onnellisen lopun. Ettei sen olis tarvinnut olla kipeä ja se olis saanut lähteä hyväkuntoisena, mutta kaippa se on vain haavekuvaa.

Eilen päivällä Riina oli vielä iloinen normaali itsensä. Illalla se oli jo aivan toinen. Kipeä. Yritti kauheasti kulkea mukana ja olla mukana, mutta kipu yritti viedä voiton. Silti Riina yritti. Se on yrittänyt heiluttaa mulle välillä häntää ja olla iloinen, mutta ei se jaksa – ei se pysty. Riina on vielä aivan sekaisin lääkkeistä, koska kipulääkkeet on niin vahvat. Mikään ei pysy sisällä – vesi tulee suoraa ulos. Ja tuli jo ennen kipulääkettäkin.

Soitin tutulle eläinlääkärille tänään ja sovittiin treffit, kun meen iltanavetalle. Riina pääsee tippaan ja saa kipulääkettä vielä tänään. Samoin siitä otetaan uudet verinäytteet. Sit arvotaan mitä huomisen suhteen tehdään. Eläinlääkäri ehdotti vähän, että jos jossain muualla olis vikaa, että haima nyt vaan kärsii eniten siitä. Katsellaan ja seurataan. Riina vaan nukkuu ja olis halunnut jäädä ulos nukkumaan, mutta toin sen väkisin sisälle.

Viikossa tosiaan pitäs tietää miten mummolle käy. Itkenyt olen jo koko päivän, että henkinen valmistautuminen pahimpaan on jo alkanut.

 

Vuosi on taas vaihtunut

Käydäämpä läpi mitä tavoitteita saatiin täytettyä:

2013vuoden tavoitteet:
* Cujon 2vuoden ikä, joka tarkoittaa kahden SERTin metsästystä
* Dinskulle vikan SERTin metsästys jatkuu
* kenties Cujo ja / tai Bojo luonnetestiin
* jos jaksaa innostua niin Riina tai Dinsku MH-luonnekuvaukseen
* terve vuosi kaikkien koirien kohdalla

Cujo täytti tammikuussa kaksi ja kahdesta seuraavasta näyttelystään haki vikat SERTit, joilla tuli valioksi. Myös Dinsku sai haettua kesällä viimoisen SERTinsä samana viikonloppuna kuin Cujo eli meillä oli aika mahtava viikonloppu, kun kummatkin suuret näyttelyfifit valioituivat 🙂

Bojo kävi luonnetestissä, mutta Cujo ei. Ei osunut sopivaa kohdille eikä Cujon luonnetestaamisella ole kuitenkaan niin kiire. Riina ja Dinsku ei käynyt kumpikaan MH:ssa enkä usko, että tulevat käymäänkään. Dinskulle riittää luonnetestitulos ja Riina alkaa olemaan sen verran vanha, että en sitä halua viedä.

Terve vuosi ei kyllä missään tapauksessa ollut – ei koirien eikä muidenkaan eläinten osalta:
– Dinskun kohdun poisto & hammaskiven poisto
– Dinskun selkä petti => päivystykseen
– Dinskun selän virallinen kuvaaminen
– Riinan korvatulehdus nro 1 & Napsulla alapäätulehdus
– Daltonin kastraatio & rokotukset, Riinan korvatulehdus nro 2
– Dinskun poskipatin tarkastus & solunäytteen otto
– 32 tablettia nenäpunkkilääkettä neljälle koiralle
– Eltonin korvatulehdus
– Hultsun listeriabakteeri
– Vinskin korvatulehdus
– Kennelyskä
– Akkojen rokotukset
– Napsun hilsepunkki

2013vuonna pistin Dinskun kuvia basset hound kalenteriin ja Dinskun kevätkuva oli kolmanneksi paras:

2013vuonna käytiin myös Oulussa näyttelyissä kolme päivää:
Erkkari: Cujo val-ERI
Oulu KV la: Cujo val-EH, Dinsku val-PN4 vara-CACIB
Oulu kv su: Cujo val-ERI4 SA, Dinsku val-PN4 vara-CACIB

Voittajissa oltiin myös kolme päivää:
pe (HEW): Cujo val-ERI, Dinsku val-EH
la (PMW): Cujo val-EH, Dinsku val-EH
su (V): Cujo val-ERI4 SA, Dinsku val-H

Oulun reissu meni hyvin eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Yövyttiin Monta Active Campingilla, joka oli just täydellinen olla koirien kanssa. Näyttelypaikoilla ajomatka oli n. ½h mikä ei musta ollut paha, kun saatiin olla syrjemmässä, jossa uskon omien koirien viihtyneen ainakin paremmin kuin jossain keskustassa. Meillä oli hyvin vaatimaton pieni mökki, mutta hyvin sinne mahtui koirien kanssa. Ainut vain, että Cujo jäi pari kertaa sängyn alle jumiin, kun piti sinne saada änkeä.

Voittajat oli ihan katastrooffi. Cujo ontui useampana päivänä, mutta tsemppas aina kehiin, joissa ei ontunut. Ennen kehää ja kehän jälkeen liikkuminen oli outoa, mutta kehässä ihan hyvää ja sunnuntaina Cujo pisti parastaan – ei oo varmaan ikinä liikkunut niin hyvin kehässä kuin siellä! Dinskulla oli sit todennäköisesti selkäkipeä. Oli jotenkin tosi kipeän olonen koko näyttelyn ja kehässä huomasi, että teki sellaista mitä ei normaalisti tekisi. No, näyttelyistä selvittiin, vaikka perjantaina tuli jo mietittyä, että pitäiskö vaan jättää kesken. Mukana voittajista tuli kennelyskä, joka sitten kävikin läpi kaikki koirat. Akoilla pahempi – erityisesti Bojolla ja Dinskulla – kuin Cujolla. Cujo yski pari kertaa ja sillä meni ohi, mutta akat yski useamman päivän.

Erkkarikuvia voi katsella täältä.

2014vuoden tavoitteet:
– jos nyt jossain näyttelyssä käytäs: Tuuri, bassettien erikoisnäyttely, maailmanvoittaja, bernhardien erikoisnäyttely, voittajat => tän hetkinen suunnitelma, mutta pitää katsoa jaksaako sitä mennä mihinkään kun en enää jaksa käyttää noita missään kun ovat jo valioita => ehkä Bojoa johkin, mutta vaatii naistuomarin ja niitä tuntu olevan aika vähässä
– Cujon luonnetestaus, jos päästään siihen testiin mihinkä haluan
– terve vuosi kaikkien osalta

Nauttikaa talvesta:

 

Bojo luonnetestissä

Kelkan kohtaaminen

Toukokuun toiseksi viimeinen päivä aloin miettimään, että kyllä se Bojo luonnetestiin pitäisi saada. Sitten kävin katselemassa lemmikkipalstojen äkkilähtöjä ja seuraavana päivänä meille olikin jo koepaikka maksettuna.

Keskiviikkona suuntasin Bojon kanssa luonnetestiin. Ihan oma koira oli mukana ja oli huomattavasti enemmän oma itsensä kuin MH:ssa. Onhan Bojo välillä ihmisten kanssa väistävä, mutta MH:ssa se oli normaalia enemmän. Luonnetestissä se oli enemmän oma itsensä eikä oikeastaan mikään yllättänyt.

Tutustumisessa oli reipas ja Bojosta täti oli hirveän kiva, mutta tänään ei leikittänyt – tosin ei leiki kotonakaan tollaisilla leluilla, narulelu sen olla pitää. Kelkalla alkuun katseli, mutta lähemmäs tullessa piti jo alkaa vähän sanomaankin, jonka lisäksi piti myös nousta seisomaan (istui alkuun). Oli sellainen täpäkkä, mutta vähän meni sivummalle, kun kelkka tuli luokse, mutta ei karkuun lähtenyt. Reippaasti tuli kelkan katsomaan ja taisin ite kävellä liian likeltä kelkkaa, kun Bojo ei oikein tainnut mahtua kelkan ohitse. Ei sitä väistänyt, mutta tuli mun perästä ja saattoi vilkaista sitä – en tiedä, en huomannut.

Puollustus

Hyökkäyksessä puollusti. Varuksi pistettiin lisäliina, jos sieltä lisää potkua löytyy, mutta eipä se. Musta kohtuu asiallinen puollustus. Oli melko pitkään eestä ja sit meni vierelle, josta sit huusi takana, mutta ei mennyt paniikkiin vaan ihan oikeasti puollusti koko ajan. Sanoivatkin, että kyllä siitä hyvä ääni lähtee. Bojohan ei tälläisen hirveän naisen kanssa olisi mihkään halunnut lähteä ja hirveästi epäilytti tämä naikkonen. Toinen testaajista mulle totesi, että tosi hyvä, kun ei yritä purra, että vaan mulkoilee ja haukkuu.

Haukkuu.

Pimeässä huoneessa ei etsinyt. Jäi ovelle istumaan, mutta Bojo tunnetusti ei tykkää pimeästä. Mökilläkin (jos on oikein pimeää) niin se on käynyt lenkillä taskulampun valosta. Kyllähän Bojo luokse sieltä huoneesta saatiin ja voi se jälleen näkemisen riemu! Tuli sohvalle istumaan ja hoseltamaan, kun löydyin sieltä pimeästä huoneesta. Vaati hirveästi avustusta, vähän taskulampun keilaa, huutamista ja testaajan kannustusta.
Haalarilla ja tynnyrillä ei mitenkään ihmeellinen. Vähän säpsähti, mutta tosi hillitty oli. Katsoi ja nopeensi askellusta, ei sen kummempaa. Ohituksissa ja uudestaan katsomisissa en huomannut mitään ihmeellistä. Nätisti tuli mun kanssa katsomaan eikä väistänyt.

Seinässä puollusti. Kunnolla ääntä ja asennetta, mutta lopetti saman tien kun tämä kiva täti (ei siis se, jonka Pom totesi pahaksi aikaisemmassa puollustuksessa) lopetti hyökkäämisen. Laukauksissaei mitään ihmeellistä, ei ollut MH:ssakaan. Todettiin laukausvarmaksi.

Tynnyrillä

Sanoivat Bojon pisteistä, että vähän oli välillä vaikea joihinkin kohtiin saada sitä kuvaavia pisteitä, koska joissain testin osissa toimi niin eri tavalla kuin toisissa. Esimerkiksi puollustuksessa ei tykännyt hyökkääjästä sen jälkeen, mutta sitten taas toiselle testin tädille oli koko ajan hirveän mukava.

Musta joka tapauksessa melkoisen Pompen näköinen testi. Pimeäsisä tiesin, että ei liiku. Oletin, että puollustaa jonkun verran. Tiesin, että ei tuu reagoimaan laukauksiin, haalariin eikä tynnyriin mitenkään ihmeellisesti eikä kelkkakaan ollut yllätys. Vieraissa paikoissa se on aina vähän latteampi enkä oikein osannut sanoa leikkiikö vai eikö leiki. Tuomari toivoi koiraan vähän enemmän toimintakykyä, mutta siinä vaiheessa sanoin, että ei ehkä tän rotuisella kuulu olla, josta oli samaa mieltä ja sanoikin, että saattais aiheuttaa arjessa enemmän ongelmia, jos olisi enemmän toimintakykyä.

Kaiken kaikkiaan testistä jäi hyvä fiilis.

 

Seinällä.

Toimintakyky -1: pieni
Terävyys +3: kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3: kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu -2: riittämätön
Hermorakenne +1: hieman rauhaton
Tempperamentti +2: kohtuullisen vilkas
Kovuus +1: hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a: luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma
+74pistettä eli yhdestä pisteestä jäi vaille hyväksytty tulos

 

Aika mahea viikonloppu

Aloitettiin viikonloppukisaamisemme lauantaina Tuurissa. Perjantai-iltana Minnamaria kyseli facebookissa voisiko tulla Dinskua kokeilemaan Tuurissa ja kenties kisaamaankin junior handlerissa, mutta ehdotin sitten, että mitä jos toisin Cujon mukana ja saisit kisata sen kanssa. Maalailin kauheat kauhukuvat seinälle ja kerroin, että ikinä se ei ole vieraan kanssa ollut kehässä. Ihan hyvin Cujo kuitenkin oli mennyt, mutta jossain kohtaa oli vähän itkuttanut ja haukkunut. Enemmän mua jännitti miten Cujo esiintyy junnuissa kuin miten Dinskulla menee rotukehässä 😀 Minnamarian blogista voi katsoa lisää juttua heidän junnuesiintymisestään. Oon tosi tyytyväinen Cujoon ja Minnamariaan! Saimpa nyt ainakin tietää, että Cujo menee vieraan ihmisen kanssa ja hattua nostan Minnamarialle, että uskalsi mennä Cujon kanssa kokeilemaan meneekö se vieraan kanssa!

Tyytyväisiä ollaan!

Dinskun virallinen valioposeeraus

Sittempä se Dinsku. En oikeastaan oottanut mitään, kun Dinskun kasvattaja mulle jo vähän sanoi, että ei kannata hirveästi mitään oottaa. Ja en Dinskun kanssa oo kauheasti sitä vikaa SERTiä oottanutkaan. Toki oon toivonut, että se jostain tulisi, mutta ei sitä hakemalla oo haettu. Näyttelyissä on pidettty kivaa ja fiilis on ollut hyvä, vaikka sitä vikaa sertiä ei oo tullutkaan.

Dinsku kuitenkin yllätti! Se esiintyi omaan varmaan tapaansa eikä kehässä mitään ihmeellisiä ollut. Tuomarista koira oli erinomaisen ja sa:n arvoinen! Tässä kohtaa olin jo tosi tyytyväinen – mun ja Dinskun ensimmäinen yhdessä hankittu SA. Tuomari kätteli mua jo tässä vaiheessa, kun olin niin silmin nähden onnellinen tästä saavutuksesta. Tulin kehästä pois ja Tero kysyi multa, että tuliko siitä valio. Totesin, että ei viä tiiä, kun on noita muita narttuja. Funtsin sit muutaman tovin ja hihkaisin, että kyllä tuli valioksi – kilpakumppaneista toinen oli valionarttu ja toinen vetsku, joka on valio myös. Tässä vaiheessa jo aloin hehkuttaan, että jee Dinskusta tulee valio! Paras narttu-kisassa jäi toiseksi valiolle, mutta voitti vetskun eli lopullinen tulis oli ERI1 SA PN2 SERT FIN MVA! Pieni voiton tunne, kun Dinskunkin kanssa joku tovi on tota vikaa SERTiä haettu. Hyvät fiilikset oli jo tässä vaiheessa tästä viikonlopusta. Seuraavana päivänä suuntasimmekin nokan kohti Orivettä ja totesinkin moneen otteeseen, että Cujosta ei voi tulla valiota, koska ei se vaan mee niin, että tulis kaks valiota (niistä ainoista kahdesta talossa olevasta näyttelykoirasta) samana viikonloppuna.

Longweiler-kasvattajaryhmä Orivedellä tuloksella ns. BIS5

Eli sunnuntai vietettiin sitten Orivedellä. Heti 10aamusta oli houndien kehän alku ja olipas muuten aika hauskaa, että kaikki näyttelyssä esitetyt houndit oli valioita.

Nartuissa Dinsku sai olla ensimmäinen, koska oli valioitunut edellisenä päivänä. Ja ERIhän sieltä tuli. Hyvin meni ensi esiintyminen valioissa. Saipa tuo sitten SA:nkin ja loppujen lopuksi oli PN3 jättäen taakseen siskontyttönsä Turren (Longweiler Edith Piaf). Dinskun ohitse meni sen sisko Doris (Longweiler Call Me Doris) ja omasta mielestäni hieno narttu Peppi (Coastridge Better than Rest), joka voitti Dinskun myös Tuurissa. Doris oli PN1 ja Peppi PN2. PU1 oli myös Dinskun kasvattajan koira Matti (Longweiler Dirty Harry). Doris oli ROP & Matti VSP. Tuli aikas makea kasvattajaryhmä, kun mukana oli ROP, VSP, PN3 & PN4 ja tulihan sieltä myös se kunniapalkinto. Oltiin muuten koko päivä paikalla ja käytiin pyörähtämässä BIS-kasvattajakehässä. Sieltä päästiin jatkoon viiden parhaan joukkoon, mutta valitettavasti tiputtiin viidensinä pois – tää on kuitenkin hieno saavutus jo houndiryhmälle!

Cujon valioposeeraus

Cujon virallisempi valioposeeraus

Ja sittempä se Cujo. Bernhardien kehät oli joskus puoli 1 maissa ja ekana jännitettiin Tarmon (Kleinbarons Iceman) kehäesiintymistä, joka käytökseltä oli hieno ja tuloksena erittäin hyvä. Mentiin sitten Cujon kanssa kehään ja tuo perkele meinasi taas heittää hienoja kuperkeikkoja niinkuin Ruoveellakin. 😀 Paino meinaan ihan järkyttävästi pannan päälle, kun pidin sitä ihan tosissani, että nyt ei kieritä. Haisteli maata! Ikinä ei ole sitäkään tehnyt. Pitää kohta varmaan alkaa tekemään noista näyttelyistä vähän vähemmän hauska paikka, mutta toisaalta onhan se koiralle kiva, että on kivaa. Cujo sai tulokseksi erinomaisen ja SA:n, mutta en tässä kohtaa vielä kiljunut riemusta, kun en tiennyt kuka toinen bernhardi siellä on – jos se olisi ollut vaikka veteraani, joka ei oliskaan ollut valio! Sit kun näin, että paikalla oli valiouros Otto (Buffy’s Teddybear Brutus) niin alkoi bileet! Cujosta tulee valio! Ihan uskomatonta, että kummastakin mun näyttelykoirastani tuli samana viikonloppuna valio! Mentiin sit vielä PU-kehään, jossa Cujo jäi kakkoseksi. Tuomari sanoi mulle, että pidä taukoa näyttelyistä, että sen pää kasvaa vielä, mutta muuten tuomarista oli hieno koira. Tuloksena siis kokonaisuudessaan ERI1 SA PU2 SERT FIN MVA.

Valiohömpötystä

Dinskun ja Cujon yhteinen valioposetus

Väsyneet, mutta onnelliset

Seuraavaksi suunnataan sitten Ouluun (bernhardierkkari, täältä tullaan!) ja sitten varmaan mennään vasta voittajiin. Ehkäpä saan joskus sanallisetkin joskus esille, mutta nyt ne ovat eri osoitteessa kuin minä.

Katariina pisti Cujon valioanomuksen menemään viikko sitten ja itse sain pistettyä Dinskun valioanomuksen tänään liikkeellee.

 

Ihanaa! Se on Cujo!

Kuvaa ehkä Cujon lunkkia elämänasennetta?

Niin paljon kun kaikkia koiriani rakastankin niin ainut josta haluaisin lähes täydellisen kopion on Cujo. Se on luonteeltaan musta aivan käsittämättömän upea. Cujo suhtautuu asioihin hirveän lunkisti ja positiivisesti. Tottakai se reagoi ja ääntään käyttää, mutta se palautuu musta hyvin. Sillä on hirveän kivaa melkein paikassa kuin paikassa. Cujo ei oo ollut tähän päivään mennessä riidanhaastaja enkä tiiä tuleeko siitä sellasta vanhempanakaan. Esimerkiksi kun Bojo sitä joskus saattaa komentaa (esim autossa: ”minun auto, pysy sinä nurkassa!”) niin Cujo väistää.

Bojon opissa oppii kuka tahansa koira nöyrtyy, kun tuo akka on vähän sellainen, että minun piha, minun luu, minun auto ja kaikki minkä näen on minun. Välillä tuntuu, että Bojo ei syö luutaan sen takia, että voi sitten murista, kun joku koirista kävelee likeltä – omat ihmisethän (= kunnolla tutut ihmiset) siltä saa ottaa minkä tahansa pois ja oon tähän päivään asti saanut liikuteltua sitä paikasta a paikkaan b, vaikka kuinka olisi ollut Bojon auto, sohva tai mikä tahansa muu. Mutta kukaan vieras sinne autoon ei tule, siitähän Pom pitää huolen. Meillähän ei meinaa välillä Cujo mennä edes autoon, jos sinne päästää Bojon ensin. Sit homma toimii, kun Cujo menee sinne eka ja sit vasta Bojo. Bojo vaan on niin innoissaan, kun mennään autolla, että ei meinaa millään keritä oottamaan kun Cujo menee.

”Jee kivaa, jee Pate”

Mulle sanoi viikonloppuna yksi tuttu, että hänestä Bojolla on kivempi luonne kuin Cujolla, koska Bojo on vähän sellainen anteeksipyytelevän oloinen olemassaolostaan. Ei ole. Se ei ole nöyrää tai anteeksipyytelevää nähnytkään. Cujo on tuttujen (& vieraittenkin) kanssa hirveä kohlo, sillä on hirveän kivaa ja mahtavaa ja upeaa, joka varmaan antaa siitä vähän sellaisen huomionhakija käsityksen, jossa Bojo saattaa jäädä varjoon, koska Bojoa ei alkuhässellyksen jälkeen niin kauheasti kiinnosta enää – irtona ollessa se menee sit johkin makoilemaan tai muuta sellaista, että se on ihmisrakkaudeltaan aivan eri luokka kuin Cujo. Cujo ei tahallaan halua pahaa, mutta ei ihan käsitä aina kokoaan, kun juoksee jonkun luokse hakemaan rapsutuksia (”IHANAA!! TUTTU!!”). Nuorempanahan Cujosta oli hirveän hauska juosta ihmisten jalkojen välistä, jota ei onneksi ole tehnyt enää pitkään aikaan, koska esimerkiksi mulla ei itselläni ylttyisi jalat maahan enää sen selän päältä, kun silloinkin sain seistä toisen jalan varassa, että jätkä mahtui jalkojen välistä.

Mutta on se Cujo vain ihana!

 

Cujon tähtihetki sirkuskoirana

Cujo oli päätetty jo aikapäivät sitten viedä Ruoveden ryhmikseen, kun oli kerta kotinäyttely. Järkyttävää, näyttelypaikalle oli vaan n. 3km! Sitten Kata ilmoitti mulle pari päivää ennen vikaa ilmoittautumispäivää, että siellä on tuomarimuutos! Jukka Kuusisto taisi olla ekaksi merkitty tuomariksi ja vaihtui Elina Haapaniemeen, joten ilmoitin sitten Bojon, kun oli kerta naistuomari. Ihan vain kokeilun vuoksi ja kun noita naistuomareita ei oo turhan paljoa näkyillyt bernhardeilla tässä tulevissa näytelmissä.

Cujolla oli niiiiiiiin hauskaa!

Cujolla oli hirveän hauska näyttelyreissu. Näyttelypaikalle se tuli omana rentona itsenään ja kehään mentiin iloisesti häntä huiskuten. Tuomari oli Cujosta kiva, mutta juokseminen oli niiiiiiiiin hauskaa, että meinasi alkaa roikkumaan hihnassa. Kolmion viimeisellä sivulla heittikin sitten maahan niskan kautta ympäri – taktiikallaan (= ikään kuin kuperkeikka), josta nousi kuitenkin äkkiä. Edes takas – juoksussa Cujo sitten päätti viihdyttää toisen kerran katsojia, tuomaria & kehäsihteerejä ja heitti uudestaan ympäri, mutta tällä kertaa jäi makoilemaan maahan 😀 Siinä minä sitten katsoin suu aivan pyöreänä, että mitäs sitten tehdään, kun herra 80kg päätti maata tassut taivasta kohden paikallaan. Mutta minkäs sille voi, kun Cujolla oli vaan niiiiiiiiiin hauskaa. Nousi Cujo sitten itse sieltä ja takaisin päin juostiin niin, että tuon lyhyt hihnan pätkä roikkui vaan kaulalla. Vähän oli sellainen fiilis, että jos olisin Cujosta kiinni pitänyt niin se olis ollut uudestaan ympäri. Tekee noita kuperkeikkojaan kotona leikkiessä koirakavereiden kanssa, välillä muuten vaan, harjauksen yhteydessä ja jos ei hihnassa välttämättä satu huvittaa tehdä jotain.

Kukapa sitä nyt koirastaan kiinni pitää?

Tuomariakin hymyilytti ja sanoi minulle, että ihan selvästi opetettu temppu. Sanoin siihen takaisin, että ei ole ja koskaan ennen ei ole kehässä tehnyt tuota. Totesi myös, että se on sirkuskoira ja kun olin lähdössä kehästä (mutta pyörähdinkin takaisin, kun oli vielä PU-kehä) niin heitti leikillään, että plussapisteitä tempuista. Tosiaan muuten Cujo esiintyi hyvin eli osasi juosta muuten hyvin eteenpäin, seisoi nätisti paikallaan ja antoi hyvin tutkiakin. Arvostelu oli tälläinen:”2-vuotias erinomainen koko ja hyvä raajakorkeus sekä erinomainen sukupuolileima. Voimakas uroksen pää. Erittäin hyvä kallo & otsapenger. Keskiruskeat silmät. Hyvät, avoimetsieraimet. Purenta ok. Hieman turhan avoimet silmät. Vahva luusto. Aavistuksen tuhdissa kunnossa. Riittävä takaosa. Liikkuu takaa hyvin, edestä vielä varsin löysästi. Varsin terverakenteinen kokonaisuus.” tuloksena tosiaan ERI1 SA PU1 SERT ROP, joten se olikin sitten Cujon toinen SERTi. Tuomari sanoi mulle vielä siinä, kun oli sijoittanut Cujon ykköseksi, että tässä on sitä raajakorkeutta, jota nykyään bernhardeista meinaa puuttua ja liikkuminen on edestä vielä löysää, mutta koska on sen verran nuorempi niin annetaan anteeksi. PU-kehästä tullessa oli jo voittaja-fiilis, mutta ROP-tulos oli sit vähän kuin kirsikkana kakun päällä. Cujon SERTit on tullut kumpikin sillain, että on ollut sitten ainoa ROP-kehässä, mutta kummatkin SERTit tullut suomalaisilta naistuomareilta Irina Poletaevalta ja Elina Haapaniemeltä.

Bojokin pääsi misseilemään

Ja olihan Pomponkin näyttelyssä. Bojo osasi käyttäytyä aivan moitteettomasti! Sillä oli jo hyvä asenne pelkästään näyttelypaikalle tulossa. Nokialle se tuli hirveän luimuillen, kaikki vähän hirvitti ja oli kovin nöyrää tyttöä, mutta tänne se tuli hihnaa repien, leikkien, häntä heiluen ja oli muutenkin hirveän kivaa. Taisipa olla aivan ensimmäinen näyttely missä Bojo ei ole kertaakaan sanonut yhtään mitään kellekään (yleensä se sanoo heti näyttelypaikalle päästyään ja sit tajuaa, että niin täällä ei tartte räpistä). Joka tapauksessa pisteitä Pompsille hienosta käytöksestä, vaikka Cujoa vähän pitikin komentaa häkissä.

Bojo esiintyi kivasti, seisoi hyvin ja oli muutenkin tosi hyvin kehässä. Arvostelu: ”5-vuotias kevyessä turkissa & hieman tuhdissa kunnossa esitetty vankka narttu. Hieman ”surureunaiset” ruskeat värimerkit ja päänvärit tulisivat olla symmetrisemmät. Hyvät, tummat silmät. Purenta ok. Raajakorkeutta saisi olla hieman enemmän. Hieman niukka takaosa ja ahtaat takaliikkeet. Hyvä luonne.” josta tuleekin hyvin esille Bojon naaman väritys ja ruskeassa olevat musta reunukset, jonka lisäksi on myös kirppukokoinen. Iloinen huomio arvostelun lopussa oli tuo ”Hyvä luonne”! Tällä arvostelulla sai hyvän, mutta Bojon kanssa on aina voitto, kun se osaa käyttäytyä, sitä ei hirvitä kehässä ja se ei saa hylättyä.

Käytiin muuten helatorstaina mätsimässä, jossa Bojo oli SIN1 ja bis-kehässä 5-7, vain neljä ensimmäistä sijoitettiin ja kolmelle vikalle sanottiin, että teillä on samat palkinnot, joten hakekaa jotain sieltä. Riina sit oli vetskuissa 2/6. Dinsku sai sinisen ja Cujo punaisen. Tällä reissulla paras asia oli se, kun Bojon kävi käpälöimässä mies bis-kehässä niin Bojo heilutti sille häntää ja antoi sen käydä tosi nätisti lävitse. Tää oli taas tosiaan tälläinen nuorempi henkilö, jonka se sieti. Ja jolle pääsin sanomaan, että se pelkää vieraita miehiä aivan kuollakseen. Se on aina se avain, hyvä ettei Bojo hyppää syliin aina kun sanon, että se pelkää vieraita.

Jokusen näyttelykuvan voi katsoa facebookin albumista.

Onnellinen ROP-koiran omistaja

Huomatkaa kateellinen kanssakilpailija taustalla

 

 

Dinsku Tampereella

Dinsku seisoo jopa hyvin!

Dinskun kanssa käytiin pyörähtämässä Tampereen kansainvälisessä 4.5. Tuomarina oli Rodney McDowell, joka on kasvattanut houndeja ja sanoikin katselleensa niitä 40vuotta, kun junnu-uroksia yritettiin laittaa seisomaan paremmin.

Tuloksena ERI ja luokkansa toinen. Arvostelussa oli ainakin siitä, että saisi olla paremmat merkit. Onhan ne houndit paremman värisiä, joilla selkeästi on värimerkeissä reunat eikä ne ole tuollain kun Dinskulla on vähän ruskeaa mustassa.

Monet sanoivat jotain tuomarin tavasta käsitelllä koiria. Monet olivat sitä mieltä, että basset houndia ei saa ottaa korvista kinni, laittaa niitä suoriksi ja olla melkein nenä kiinni nenässä. Olen ehkä vähän eri mieltä, kun jotkut sanoivat, että se voi pelottaa houndia ja tuomarin ei kuulu testata luonnetta kehässä. Musta kehässä ei tuu palkita sellaista koiraa hyvin, jolla on rodulleen epätyypillinen luonne. Rotumääritelmässä kun lukee: ”Rauhallinen ja lempeä, ei koskaan vihainen tai arka.” ja musta muutenkin houndin tulisi olla rotuna sellainen, joka kestää vieraan käsittelyä lähes leikiten. Tottakai vähän saa esimerkiksi niiata kun selkää painetaan tai sellaista pientä, mutta ei musta mitään sellaista hirveän suurta, että siitä näkyy selkeästi, että se koira oikeasti pelkää. Ja kyllä, voin sanoa tietäväni mitä on omistaa koira, joka ei tykkää esimerkiksi vieraiden miesten käsittelystä, todettu mh:ssa äärimmäisen pidättyväksi & hitaasti lämpeneväksi ja jonka lisäksi mulla on myös Rimpsu, joka onkin sitten kanssa aivan omaa luokkaansa ollut joskus. Kuulin meinaan jossakin kehän laidalla, että ei tehnyt hyvää tämän koiran mieskammolle – no miksi pitää tuoda MIEStuomarille näyttelyyn, jos koira kerta pelkää? Silloin sitä ei viedä miestuomarille.

 

Dinsku kävi Vaasassa

Dinsku Pekka Teinin arvioitavana

Blogi laahaa niin jäljessä, että ei hyvä tosikaan. No vielä ei tosin hirveästi olla jäljessä, mutta jonkun verran kuitenkin. Pakkohan mun oli saada Dinsku Pekka Teinille. Oon niin monta kertaa ollut seuraamassa tämän tuomarin arvostelua näyttelyissä ja tykkään kovasti tavasta arvostella, joten päätimme lähteä Vaasaan.

Dinskulla oli vähän sellainen ”haista viddu”-päivä. Jos yritit asetella niin veti jalat aivan vituralleen, jonka näkikin joistain meistä otetuista kuvista, että ne jalat oli ihan törkeästi. Itsellä oli myös näyttelypaikalla tosi heikko olo, joka selittyikin illalla 38asteen nousseella kuumeella.

Dinsku kuitenkin liikkui iloisesti. Se ei oo koskaan ennen meinannut lähteä kehässä ravista laukalle, mutta nytpä se sen teki. Tuomari kävi sanomassa, että liikkuu kuvankauniisti, mutta kääntää etujalkoja, joka ei liikkeesä näy (arvostelussa kuitenkin luki, että näkyy liikkeessä?), mutta seisoessa näkyy. Tuloksena erittäin hyvä ja luokkansa toinen.

Arvostelu oli kuitenkin omasta mielestäni oikein mukava: ”Hienosti liikkuva, mittasuhteiltaan hyvä narttu, jolla on todella kauniit pään linjat. Hyvät korvat. Hieman ahdas purenta. Hyvä kaula. Seisoessa selkä saisi olla tiiviimpi. Upea rintakehä ja eturinta. Eturaajat hieman ulkokierteiset, joka näkyy liikkeessä. Ranteet saisivat olla vahvemmat.”

Blogin kuolleisuuteen on mahtunut myös Dinskun selän pettäminen. 8.3 lähdettiin Tampereelle Tuhatjalkaan päivystävälle.. Dinskun kanssa oltiin ihan normaalisti lenkillä, sitä ei kukaan tönäissyt, se ei musta kaatunut eikä mitään, mutta vähän jäljestä tullessaan se kauhoi etujaloilla oudosti mua kohti ja kun menin luokse niin selkä aivan köyryssä ja häntä koipien välissä. Tärisi ja sit ei enää seissyt takajaloillaan. Jonka lisäksi myös kusi alleen siinä. Kannettiin Katin kanssa autoon ja musta se kramppasi autossa (meni tönköksi ja tärisi). Suoraa sit Tampereelle ja autossa ei noussut ollenkaan ylös (ei tukenut takajaloille), makasi vaan. Kannettiin äidin kanssa vuorotellen Dinskua tien ylitse klinikalle ja vaa’alla punnittiin niin siitäpä sitten lähti kävelemään itse.

Eläinlääkäri ei kyllä kertonut mitään fiksua (sama ell sanoi Cujosta jälkitarkastuksessa ”jos se syö, se on terve”, kun oli tökännyt tikulla reiän suuhun). Kokeili selkärankaa (”ei tunnu mitään”) ja katseli iloisesti liikkuvaa Dinskua. Tuntui myös, että jotain lievää kielimuurin tynkää oli ja ei oikein tajunnut mitä sanoin. Totesimpa, että seuraavalla (toivottavasti sitä ei tulisi..) päivystysreissulla ajetaan johonkin muualle. Eläinlääkärin ohjeet: pari päivää lepoa ja viisi kipulääkettä mukaan. Ja me lähdetään kuvauttaan seuraavaksi selkä, vaikka eläinlääkäri ei siitä mitään maininnutkaan.

Kävimme sitten kuvauttamassa selän Ventelän Karilla, jossa selvisi, että vika nikamaväli on saattanut aiheuttaa nuo halvausoireet. Myös keskiselässä oli vähän jotain, mutta ei pahana. Näiden lisäksi ei muuta löytynyt ja kuvat oli muuten puhtaat – ainut tosiaan haittaa aiheuttava voi olla tuo vika nikamaväli. Otin sitten tänkin tutkimuksen virallisena ja kennelliitosta tuli tulokset ”aste 1, lievä” eli tuloksena ihan hyvä, mutta ei täydellinen.

7.4. bernhardiyhdistyksen järjestämä mätsäri Tampereella:
Bojo & Cujo siniset, Dinsku punainen, Pate sekarotuisten sinisten toinen ja Riina vetskujen punaisten neljäs
3.3. jonkun järjestämä mätsäri Parkanossa:
Pate & Cujo siniset, Bojo isojen sinisten toinen, Riina vetskujen ykkönen (olihan niitä sentään kaksi kilpailemassa) ja Dinsku pienten punaisten neljäs

Parkanossa Bojo nojaili tuomaria karkuun, mutta Tampereella ei, vaikka jouduin viemään sen autosta suoraan kehään. Meillä meni Tampereella aivan joka kehä jotenkin päällekkäin, mutta saatiin kuin saatiinkin kaikki esitettyä.

16.2. pieni Pompom täytti 5vuotta ❤

Pompom 5vuotta!

Ja tosiaan terveystulokset tuli kennelliitosta seuraavin tuloksin

Cujo:
lonkat D/D
kyynäreet 0/0
polvet 0/0

Dinsku:
lonkat C/C
kyynäreet 0/1
polvet 0/0